Lakot ja työnseisaukset ovat ammattiyhdistysliikkeen keino näyttää voimaansa ja pyrkiä edistämään työntekijöiden asemaa painostamalla työnantajia tai poliitikkoja hyväksymään työntekijöille edullisia ratkaisuja. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa myös lakkoilua ja muita mielenilmaisuja koskevat omat sääntönsä.
Työehtosopimus takaa työrauhan
Edes Suomessa lakot eivät ole jokapäiväinen ilmiö, vaan lakkojen määrä ja yleisyys vaihtelevat vuodesta toiseen. Tilastokeskuksen vuositilastojen perusteella normaalina hiljaisena vuonna Suomessa nähdään noin 50-100 erilaista lakkoa, mutta aina muutaman vuoden välein lakkoilussa näkyy selkeä piikki ja työtaisteluiden määrä nousee noin sataan viiteenkymmeneen vuodessa. Vaihtelu ei ole mitenkään satunnaista vaan seurausta työmarkkinoiden lainalaisuuksista.
Tavanomaisin syy työtaistelulle on käynnissä olevat työehtosopimusneuvottelut. Koko toimialaan tai työnantajajärjestössä merkittävää vaikutusvaltaa käyttäviin yrityksiin kohdistuvalla lakolla ammattiyhdistysliike pyrkii vauhdittamaan neuvotteluja ja suostuttelemaan työnantajajärjestön hyväksymään ammattiliittojen toivomat muutokset työehtosopimukseen ja lakko päättyy, kun osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen uudesta työehtosopimuksesta. Tämä vastavuoroisuus on tavallaan koko työehtosopimusjärjestelmän perusta. Työehtosopimuslain mukaisesti työehtosopimukseen sitoutuneet osapuolet ovat velvollisia pidättäytymään työehtosopimusta koskevista työtaistelutoimenpiteistä sopimuksen voimassaoloaikana. Antamalla työntekijöille heidän vaatimansa palkankorotukset tai muut etuudet työnantajat ostavat työrauhan työehtosopimuksen voimassaoloajaksi.
Tukea toverille
Aina lakkoon ei ryhdytä omien työehtojen parantamiseksi vaan solidaarisuuden nimissä ammattiliitto voi käynnistää lakon myös parantaakseen toisen ammattiliiton asemaa sen neuvotellessa omasta työehtosopimuksestaan. Koska työehtosopimuslaki on kieltänyt ainoastaan voimassa olevaan työehtosopimukseen kohdistuvat työtaistelutoimet, ammattiliitto on voinut ryhtyä tukilakkoon, vaikka liiton omalla alalla olisi voimassa oleva työehtosopimus, koska lakko ei ole kohdistunut liiton itsensä neuvottelemaan työehtosopimukseen. Oikeuskäytännössä tukilakot onkin hyväksytty, kuhan tuettava lakko on ollut hyväksyttävä. Myös Suomea koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa on selkeästi katsottu, että tukilakkoja ei voida kokonaan kieltää.
Petteri Orpon hallitus on esittänyt, että oikeutta tukilakkoihin rajoitettaisiin, jotta voitaisiin rajoittaa tukilakoista aiheutuvaa haittaa yrityksille, jotka eivät ole osapuolina varsinaisessa työtaistelussa. Ehdotetut muutokset laajentaisivat työehtosopimuksen voimassaoloon perustuvan työrauhavelvoitteen koskemaan myös osaa tukilakoista. Työrauhavelvoitteeseen sitoutunut ammattiliitto ei saisi toimeenpanna tukilakkoa, mikäli tukilakon kohteena olevan työnantajan toiminnalle aiheutuvat vahingolliset seuraamukset olisivat liian merkittäviä verrattuna tukilakon vaikutukseen varsinaisen työtaistelun kohteena olevan yrityksen toimintaan. Jos tukilakon kohteena olevan työnantajan toiminta liittyy varsinaisen työtaistelun osapuolena olevan työnantajan toimintaan, tukilakko tulisi mahdollisuuksien mukaan rajata koskemaan vain varsinaisen työtaistelun kohteena olevaan työantajaan vaikuttaviin toimintoihin. Tukilakot olisivat edelleen sallittuja myös yrityksissä, joiden toiminnalla ei olisi mitään liityntää varsinaiseen työtaisteluun, mutta tukilakko tulisi mitoittaa niin, että kohteena olevalle työnantajalle ei aiheudu suhteetonta haittaa.
Jos ammattiyhdistyksellä ei olisi voimassa olevaa työehtosopimusta ja näin ollen ammattiyhdistys ei olisi sidottu työrauhavelvoitteeseen, oikeus tukilakkoihinkin olisi laajempi. Näissäkin tilanteissa oikeutta tukilakkoihin kuitenkin rajoitettiin siten, että kohtuuttomasti kohdetyönantajaa haittaavat tukilakot olisivat sallittuja vain silloin, jos tukilakolla pyrittäisiin tukemaan työehtosopimuksen solmimiseen tähtäävää työtaistelua. Jos tuettavan työtaistelulla tavoiteltaisiin muuta päämäärää, kuten esimerkiksi yritettäisiin vaikuttaa yksittäisen yrityksen liikkeenjohdollisiin päätöksiin, tukilakosta ei saisi aiheutua suhteetonta haittaa tukilakon kohteena olevalla työnantajalle.
Lakko on politiikan jatkamista toisin keinoin
Ammattiyhdistysliike voi käyttää vaikutusvaltaansa ja joukkovoimaansa myös pyrkiäkseen vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin. Useimmiten poliittisilla lakoilla on pyritty vaikuttamaan työelämään liittyvään lainsäädäntöön ja maailmalla erityisesti eläkkeitä koskevia uudistushankkeita on usein otettu vastaan lakoilla. Mutta poliittisilla lakoilla voidaan ajaa myös muita kuin suoranaisesti työelämään liittyviä poliittisia päämääriä.
Suomen historian kenties merkittävin poliittinen lakko järjestettiin syksyllä 1905, jolloin Venäjällä alkanut lakkoliike levisi myös suuriruhtinaskuntaan, laajeni venäläistämispyrkimyksiä vastustaneeksi yleislakoksi ja johti lopulta yleisen äänioikeuden vahvistamiseen. Poliittiset lakot kuuluivat myös keinovalikoimaan ajettaessa työväen poliittisia tavoitteita kapitalistien etuja vastaan 70-luvulla, mutta sen jälkeisinä vuosikymmeninä poliittiset työtaistelutoimet ovat olleet harvinaisempi ilmiö aina tähän kevääseen saakka.
Aiemmin Suomessa ei ole ollut mitään poliittisia lakkoja koskevaa sääntelyä. Koska poliittinen lakko noin määritelmällisesti kohdistuu muuhun kuin työehtosopimuksissa sovittuihin asioihin, työrauhavelvoite ei ole vaikuttanut poliittisiin lakkoihin, vaan poliittisiin päättäjiin on voitu pyrkiä vaikuttamaan lakoilla myös työehtosopimusten ollessa voimassa.
Petteri Orpon hallitus on esittänyt, että työnteon keskeyttäville poliittisille työtaistelutoimille asetetaan vastaisuudessa 24 tunnin enimmäiskesto. Työtaistelu tulisi kokonaisuudessaan saada päätökseen 24 tunnin sisällä työtaistelun alkamisesta, oli kyse sitten lakosta, ulosmarssien sarjasta tai muusta työteon keskeyttävästä toimenpiteestä. Lievemmin työntekoon kohdistuvat työtaistelutoimet, kuten vuoronvaihtokiellot tai ylityökiellot, saisivat kestää enintään kaksi viikkoa.
Sakoilla siitä selviää
Työrauhaa takaavan lainsäädännön yhtenä ongelmakohtana on työnantajien puolella pitkään nähty kielletyistä työtaisteluista määrättävien seuraamusten alhaisuus. Työehtosopimuslain mukaisesti yksinomainen seuraus kielletystä työtaistelutoimesta on ollut hyvityssakko, jonka enimmäismäärä oli alkuaan miljoona silloista markkaa. Vuosien saatossa korvauksen määrää on tarkastettu, mutta hyvityssakon nykyistä 37 400 euron enimmäismäärää on työnantajapuolella pidetty riittämättömänä estämään lainvastaisia työtaisteluita, onhan työtaistelusta työnantajalle aiheutuva haitta usein monikymmenkertainen hyvityssakon enimmäismäärään verrattuna.
Hallituksen muutosesityksistä huolimatta hyvityssakon on myös vastaisuudessa tarkoitus olla ensisijainen ja ainoa työntekijäjärjestöille tai työnantajille määrättävä seuraamus lain säädösten vastaisesti toimeenpannusta työtaistelusta. Hallitus on kuitenkin korottamassa hyvityssakon enimmäismäärää 150 000 euroon ja samalla asettamalla hyvityssakon vähimmäismääräksi 10 000 euroa.
Uutena seuraamuksena hallitus kuitenkin esittää, että myös yksittäinen työntekijä voi joutua vastuuseen laittomaan työtaisteluun osallistumisesta. Työntekijän maksettavaksi määrättävän hyvityksen määrä olisi 200 euroa ja hyvitys maksettaisiin laittoman työtaistelun kohteena olevalle työnantajalle. Työntekijä voitaisiin kuitenkin velvoittaa suorittamaan hyvitystä työnantajalleen vasta siinä vaiheessa, kun tuomioistuin on todennut työntekijäyhdistyksen toimeenpaneman työtaistelutoimen lain vastaiseksi ja työntekijä tällaisesta tuomiosta tietoisena edelleen jatkaisi työtaistelutoimea.
“Pykälät Töissä” -blogin etusivulle.
Haluatko saada tuoreet artikkelit suoraan sähköpostiisi? Voit tilata ne tästä linkistä.